Veikko Vionojan modernit maalaukset

Sisäkuva Lemposesta, 1981.

Veikko Vionoja oli paluumuuttajan poika, hänen vanhempi veljensä syntyi Yhdysvalloissa. Muutettuaan Helsinkiin jatkosodan aikana Veikko Vionoja alkoi rakentamaan arkadiaa. Se sijaitsi hänen kotiseudullaan Ullavalla, Pohjanmaalla, jonne hän ulotti maalausretkensä.

Miksi arkadiat niin monesti sijaitsevat pohjoisessa, Pohjanmaalla, Limingassa, Lapissa, Karjalassa, Kanadassa? Ilja Glazunov sanoi, että parempi mökki Siperiassa kuin huvila Miamissa. Olennaista kai on, että arkadia sijaitsee etäällä asuinsijoilta.

Arkadia voi olla karkea tai siloteltu riippuen rakentajastaan. Vionojan arkadia on molempia, se on jäykkä ja joustava, karkea ja tasainen, viaton ja syyllinen, autio ja elävä.   

Olisiko arkadia syntynyt, jos Vionoja olisi jäänyt asumaan kotiseudulleen? Luultavasti ei, sillä ainakin Simon Schaman mielestä arkadiat ovat tavallisesti urbaanin mielikuvituksen tulosta.

Vionojan maisemat ovat muistin, mielikuvituksen ja unen kuvia. Ne saavat mallinsa vanhojen talonpoikaistradition mukaan tehtyjen rakennusten päädyistä, seinien mittasuhteista, jäsentelystä, ikkunoista ja ovista. Vanhaan maalaistalon mittasuhde onnistuu, myös Vionojan maalauksen sommittelu onnistuu.

On tapana sanoa, että koloristi ei ole taiteilija, joka käyttää paljon värejä, vaan koloristi on se, joka osaa käyttää vähän värejä. Olen pitänyt tätä aina jotenkin suomalaisena ajatuksena. Ainakin Veikko Vionoja on koloristi.

Photoshopin aikakaudella puhutaan digitaalisen kuvankäsittelyn tasoista eli layereista. Vionoja sommittelee tasojaan kuin digitaalinen taiteilija. Hän työstää yhtä tasoa, poistaa toisen ja jättää kolmannen näkyviin osaksi. Työskentelyn lopuksi digitaalisessa maalauksessa tasot yhdistetään komennolla ”drop” tai ”flatten”. Sekä digitaalisesta maalauksesta että Veikko Vionojan maalauksista voisi sanoa, että maalaus on enemmän kuin tasojensa summa. 

Usein Vionoja leikittelee havainnolla näissä tasoissaan. Hän käyttää hyväksi kineettisen, optisen ja konstruktivistisen maalaustaiteen keinoja, hän työntää ja vetää niitä suhteessa katsojaan.

Näyttelyssä on kokonainen osasto Vionojan ikkunoita. Hänen maalauksensa rajautuvat ikkunoihin tai oviin tavalla, joka antaa eritystä painoa kuvan rajattuun osaan. Simon Schama toteaa vanhojen 1600-luvun puupiirrosten vahvoista rajauksista:

Ne toimivat eräänlaisina visuaalisina muistuttajina tarkkaavaisille, että sisään on suljettu kokonainen assosiaatioiden ja tunteiden maailma joka antoi merkitystä näkymälle.

Tykkään Vionojan maalauksista siksi, että ne eivät viittaa 1800-luvulle, vaan nykyaikaan. Ne voidaan nostalgisoida, mutta en näe niitä nostalgisina. Niitä voi katsoa regionalistisilla silmälaseilla, mutta, mutta ne ovat myös yleispäteviä. Flaamilainen maalaustaide ja tanskalainen Vilhelm Hammershøi tulevat mieleen. Koen hänen maalauksensa myös salaperäisinä.