lauantai 28. toukokuuta 2011

Posliinipropaganda: Miksi porvari tykkää agitaatiosta?


 Aleksandr Samohvalov, Miliisi, 1920.
En kirjoita arvioita taidenäyttelyistä näkemättä itse teoksia. En kuitenkaan malta olla kirjoittamatta Tampereen Vapriikissa avatun ”Luokaamme uusi maailma” otsikolla olevan näyttelyn aiheesta.
Neuvostoliiton alkuvaiheisiin sijoittuva agitaatio- tai propagandaposliiniksi kutsuttu esineistö ja aikakausi on kiehtovan paradoksaalinen aihe, johon vielä palaan, jos kesän aikana saan mahdollisuuden käydä Tampereella, ja jos se herättää uusia näkökulmia.
Propaganda posliinissa
Propagandan esittäminen posliinitaiteessa ei ollut bolsevikkien keksintö. Keramiikkaesineitä on käytetty kuninkaallisen arvovallan osoittamiseen kautta aikojen. Kerrotaan, että Ranskan vallankumouksen seurauksena kuuluisan Sèvresin posliinitehtaan tuotanto laski.


Sèvresin tehtaassa François Gérardin tekemä monumentaalimaljakko, jossa on kuvattu Napoleon I, 1810-1814.
Myöhemmin Napoleon tajusi Sèvresin posliinitehtaan tuotteiden poliittisen arvon. Keisarillisen vallan vakuuttamiseksi ei enää vedottu ainoastaan hallitsijan ylhäisyyteen, vaan pyrittiin osoittamaan myös keisarin hallinnon tuomaa aineellista ja kulttuurista hyötyä. Tällainen muutos korkeimman vallankäytön strategiassa vaikutti myös Sèvresin posliinin muotoiluun ja koristeaiheisiin.

Ancien régimen suosima rokokoo hylättiin ja korvattiin didaktisemmalla aineistolla, joka korosti Napoleonin hallinnon saavutuksia.
 "Sotalautanen", joka julkaistiin Venäjän Isänmaallisen sodan voiton 1812 kunniaksi.
Vuonna 1744 Venäjälle perustettu Keisarillinen posliinitehdas tuotti vuonna 1812 saavutetun Isänmaallisen sodan voiton kunniaksi ”Gurievskin astiaston”. Siinä ylistettiin Venäjän kansaa heräävän kansallisromantiikan hengessä. Markkinoille tuoduissa niin sanotuissa sotalautasissa kuvattiin sotilaita erilaisten joukkojen univormuissa.
Keisarillisen posliinitehtaan tuotanto nousi uuteen kukoistukseen 1900-luvun alussa. Venäjän nousevan porvariston tarpeisiin tehtiin jugend-tyylisiä astiastoja monimutkaisilla menetelmillä, jotka mahdollistivat myös suurten esineiden valmistuksen.

Satyyri ja nymfi maljakko, 1901.
Pietarin posliinitehtaalla oli yhteyksiä myös Mir iskusstvan taiteilijoihin. Ensimmäisen maailmansodan aikana Nikolai II määräsi valmistettavaksi sarjan ”sotilaslautasia” ja pienoisveistosten sarjan nimeltä ”Venäjän kansat”. Venäjän keisarikunnan viimeisillä hetkillä yritettiin luoda maahan kansallista yhtenäisyyttä posliinituotannolla.
Monumentaalinen propaganda

Lenin-patsas agitaatioauton lavalla vappuna 1925 Leningradissa. 

Bolsevikkivallankumouksen jälkeen Pietarin tehdas kansallistettiin ja siitä tuli osa kommunistijohtajien propaganda-asetta. Lenin pyrki valjastamaan visuaalisen monumenttitaiteen vallankumouksen ja sosialismin ajatusten propagoijiksi. Hän valitsi myös posliinituotannon osaksi monumentaalista propagandaa koskevaa suunnitelmaa.
Suunnitelma oli nerokas. Aikaisemmin kauniisti koristeltuja posliiniastioita saattoivat hankkia vain harvat. Posliiniastiat ja –esineet olivat massakulttuuria ennen massakulttuuria. Ne olivat taidetta joka sananmukaisesti saattoi kuulua kansalle, koska jokaisen oli jostain jotain kuitenkin syötävä ja teensä tai kahvinsa juotava.  
Lautasten, vatien, kuppien ja kannujen kylkiä koristivat ennen rauhalliset maisemat, antiikkiset- ja kukkaornamentit, fantastiset kiinalaiset aiheet ja pastoraalit. Posliinista tuli vallankumousaatteiden iskostamisen kirkkain väline. Aiheiksi tulivat vasarat ja sirpit, savua tupruttavat tehtaat, työläiset ja kolhoosinaiset, Karl Marxin rintakuvat, puna-armeijan sotilaiden figuriinit, nainen ompelemassa punalippua.

 Lippua ompeleva työläinen.
Eikä pelkästään koriste- ja kuva-aiheita uusittu. Parhaimmat avantgarde-taiteilijat palkattiin tehtaiden muotoilijoiksi. Posliiniin alettiin valmistaa kummallisen muotoisia kannuja ja kuppeja. Vuonna 1923 saatiin markkinoille ensimmäinen ”neuvostotyylin” kahvikannu- ja kuppisarja, Kazimir Malevitšin suunnittelema Suprematismi


Kazimir Malevitš, teekannu Suprematismi, 1923. Siitä tuli suosittu neuvostoavantgarden replika.

Mutta vaikka johtajat ja taiteilijat olivat innostuneita uudesta neuvostotaiteesta, proletariaattia se ei voinut vähempää kiinnostaa. Sisällissodan jälkeinen sosialistinen suunnitelmatalous ajoi kymmenet miljoonat kansalaiset lähes nälkäkuoleman partaalle, eikä juuri kenelläkään ollut mahdollisuutta nauttia siitä, mitä muotoja ja maalauksia lautasissa oli. Neuvostoliiton alkuvaiheessa kysymys siitä, oliko lautasilla ylipäätään mitään oli monin verroin tärkeämpi kuin se, miten ne oli muotoiltu tai koristeltu.
Porvari kiinnostuu propagandasta
Posliinipropagandalla oli kuitenkin yksi markkinarako. Ensin länsimaiset liikemiehet ja myöhemmin turistiryhmät matkustivat neuvostojen maassa kiinnostuen oudoista esineistä. Oletettavasti propagandaposliinia käytettiin Neuvostoliitossa pääasiassa kommunistijohtajien toisilleen antamina lahjoina, mutta yli 90 prosenttia posliinitavarasta myytiin ulkomaille. 
 M.V. Lebedeva, Puhelunvälittäjä, 1920.
Miksi porvaria kiinnosti Neuvostopropaganda? Mikä sai länsimaisen kapitalistin ja porvarin silmät kiilumaan hänen nähdessään kommunistiagitaation huippusaavutuksia ja hankkiessaan niitä kokoelmiinsa?
Posliiniesineet eivät ole olleet ainoita propagandatarkoituksiin tehtyjä  rihkamaesineitä, joista porvari tykkää. Saman kysymyksen voi esittää Che Guevara t-paidoista, natsidekoraatioista, DDR-nostalgiasta, taistolaishuiveista ja puna-armeijan ylijäämätavaroista. Miksi KOM-teatteri, Agit Prop ja Ultra Bra ovat suuria suosikkeja?

Jotain oikean vastauksen suuntaista saattaisi olla nostalgia tai pikkuporvarillinen kapinahenki. Lisäksi kannattaa muistaa, että propaganda ja agitaatio ovat jotain, joka on suunniteltu, muotoiltu ja tehty ihmisten mieliin iskostettavaksi, varsin suggestiivista aineistoa siis. Se on pop-taidetta ennen pop-taidetta.
Eräs syy Neuvostoliiton propagandaposliinin keräilykultin syntyyn on kuitenkin se, että propagandaposliini on muodoltaan ja tekniseltä toteutukseltaan kiistatta lähes täydellistä. Neuvostoliiton alkuvuosina sen tekniseen ja taiteelliseen laatuun investoitiin paljon, se oli ajan hi-tech -tuote. Koristetaiteen historiassa propaganda- ja agitaatioposliinin lyhyt aikakausi on vailla vertaa.

 
Konservatiivista ja taantumuksellista muotoilua Neuvostoliiton myöhemmältä ajalta. Juri Gagarinia juhlittiin tällaisella keramiikka-amforalla. Esine oli mukana sosialistista realismia esittelevässä näyttelyssä Helsingissä muutama vuosi sitten.
Varhaisen Neuvostovaltion taiteellisia saavutuksia ihmetellessä tulee usein mieleen kysymys, mitä suuresta sosialistisesta kokeilusta olisi tullut, jos bolsevikkijohtajat eivät olisi tarttuneet niin hanakasti vallankahvaan? Minkälainen Neuvostoliitosta olisi tullut, jos kommunistijohtajat eivät olisi turvautuneet siihen valtioterrorismiin, jonka osa myöhemmin, 1930-luvulla alkanut sosialistinen realismi oli?
Olipa asia miten hyvänsä, on suuri vahinko, että vapaus ja sosialismi, taiteellinen ja yhteiskunnallinen edistys eivät pystyneet elämään samassa astiassa.

Eikä kukaan ollut yhtä täydellisesti väärässä kuin Majakovski, jonka mieliin painunut agitaatiosäe kuuluu: ”Ananasta ahmi, hotkaise pyy, loppusi porvari lähestyy.”
Posliinia Venäjän porvaristolle
Pietarin Keisarillisen posliinitehtaan eräs tavaramerkki on "kobolttiverkosto".
Myös Pietarissa sijaitsevan, aikaisemmalta nimeltään Lomonosovin posliinitehtaan uudempi historia on kiinnostava. Tehdas yksityistettiin vuonna 1993 ja tuotantolaitoksen osakkeet myytiin osin amerikkalaisille investoijille. Vienti alkoi vetää varsinkin Yhdysvaltoihin ja Japaniin ja vuonna 1999 amerikkalainen investointiyhtiö osti osakekannan enemmistön.
Omistajat eivät juuri olleet kiinnostuneita posliinitehtaan kehittämisestä, vaan keskittyivät lähinnä ryöstelemään tehtaan museon kokoelmien mittaamattoman arvokkaita esineitä. Silloin Venäjän hallitus pakotti investoijat luovuttamaan museon hallintaoikeuden Eremitaašin taidemuseolle ja siitä tuli osa Pietarin Eremitaašin kokoelmia.
Vuonna 2002 amerikkalaiset möivät tehtaan venäläiselle Nikolai Tsvetkoville, Nikoil-yhtiön johtajalle, jonka keramiikasta ja keräilystä kiinnostunut vaimo Galina Tsvetkova sai kuuluisan tehtaan osake-enemmistön haltuunsa.
Keisarilliseksi posliinitehtaaksi uudelleen kastettu laitos valmistaa nykyisinkin laadukkaita  posliiniesineitä Venäjän nousevalle porvaristolle. Ainakin tehtaan verkkosivujen mukaan tuotanto on erittäin laadukasta ja mukana on myös useita uusia sarjoja.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...