Julkaistua: Me ollaan kriitikoita kaikki

Thomas Anderberg, Alla är vi kritiker, Atlas, 2009.
Aikoinaan puhuttiin Joseph Beuysin mietteestä, jonka mukaan kaikki ovat taiteilijoita. Jos aivan kaikki eivät ehkä taiteilijoita ole, on kuitenkin ihan varmaa, että kaikki ovat kriitikoita.
Myös osa eläimistä on kriitikoita ja itse asiassa kriittisyys on ihmisen lajikehityksen kannalta välttämätöntä. Kriitikot ovat, halusimmepa sitä tai emme, elintärkeitä. Me melkein synnymmekin kriitikoiksi, sillä jo yhden vuoden ikäisinä opimme erottamaan ensimmäiset jyvät akanoista.
Näin väittää ruotsalainen Thomas Anderberg, Dagens Nyheterin pitkäaikainen kirjallisuus- ja musiikkikriitikko. Hän kirjoittaa: 
”Meitä arvioidaan alituisesti, kuten mekin  arvioimme toisia. Jos pyrkisimme pakenemaan tätä kriitikoiden parvea, joutuisimme kuitenkin lopulta peilin eteen. Siellä kysyisimme itseltämme, onko viisasta karttaa toisten läheisyyttä. Eikö sitä voisi pitää ylimielisyytenä ja ärtyisyytenä?”
Toisin sanoen kriittisyyden väistäminen merkitsisi luopumista ihmisen sosiaalisesta toiminnasta, henkistä erakoitumista. Anderbergin mukaan emme voi edes vapautua kritiikistä; se on aina jäljellä jossain muodossa, vaikka pyrkisimmekin siitä eroon. 
Thomas Anderberg osaa vakuuttaa lukijansa. Hän onkin kirjoittanut ruotsalaisille muun muassa viidenteen uusintapainokseen ehtineen kirjasen Konsten att Argumentera (Nya Doxa, 1991), joka on lyhyt opas väittelyn perusteisiin ja analyysiin. 
Anderbergin kirja meissä kaikissa asustavasta Homo Kriticuksesta on vahvaa esseistiikkaa, jossa kirjoittaja vetoaa kirjallisuuden, musiikin ja kuvataiteen klassikoihin ja teorioihin, sekä näyttää tuntevan myös psykologian perusteita.
Kirjoittaja avaa näkökulmia ammattimaisesti toimivalle kriitikolle kirjan viimeisessä, kolmannessa luvussa. Anderberg toteaa, että kritiikki on kielenkäyttönä usein enemmän vihjaavaa kuin konkreettista, pikemminkin suggestiivista kuin perustelevaa.
Romantiikan aikana kriitikon asema nostettiin korkealle. Nykyisin kriitikkoa pidetään yhä vähemmän Totuuksien vainukoirana, ehkä pikemminkin poliittisen tai esteettisen taistelukentän raportoijana, pahimmassa tapauksessa hylyn ryöstäjänä, joka puhaltaa torvestaan omia mielipiteitään. Esimerkiksi Walter Benjaminin antama tehtävä kriitikolle toimia suuremman yhteyden tulkkina kuin minkä taide löytää, on kutistunut merkittävästi. Kriitikko nähdään enemmänkin linkkinä teoksen ja sen potentiaalisen yleisön välillä. Hänen asemansa tulkitsijana on ottanut sitä vaativampi journalismi ja intellektuelli.
Anderbergin mukaan kriitikko ei ole enää koostaja ja puhetorvi, vaan pikemminkin eri leirien välittäjä, joka sitä paitsi toimii hupenevan ja yhä erikoistuvamman yleisön kanssa. Jäätyään eläkkeelle profeetan roolista kriitikko on ottanut yhä enemmän aseman neuvonantajana ihmisten vapaa-ajan puuhien valinnassa.
Sellaisena hän on tuskin omavaltainen, arvelee kirjoittaja, ja jos ei täytä tehtäväänsä tilattavana kuluttajaneuvojana, kriitikko ottaa riskin työnsä menettämisestä. Roolia myös jaetaan yhä enemmän, ja ”kriitikoita” on nykyisin monilla kulttuurielämän alueilla.
Ongelma on myös siinä, että kriitikot pannaan yhä tiukempaan rakoon. Anderberg pitää ongelmana sitä, että liian useat kriitikot toimivat myös muilla aloilla ja horjuvassa asemassaan heidät pakotetaan ottamaan huomioon niin monta intressiä, myös omansa, että mielipiteen ”vapaa” muodostaminen on vaikeaa.
Heikki Kastemaa Julkaistu Kritiikin Uutiset 3/2010:ssa

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...